Ajatellaan että sinulla on ikioma tuote ja muutaman ihmisen työllistävä yritys. Mitä sinä yrittäjänä haluaisit kaikkein eniten? Enemmän kassavirtaa ja kasvua, eikö vain? Eli enemmän asiakkaita.

Asiakkaat löytyvät tänä päivänä verkosta. Erään suuren mainosverkon toimitusjohtaja lähetti minulle sähköpostin liitteenä dokumentin jonka lopussa oli muutama mielenkiintoinen huomio.

Tietoviikon mukaan suomalaisten nettishoppailu on hurjassa kasvussa. Artikkelin mukaan

  • Suomalaiset käyttivät vuonna 2009 nettiostoksiin peräti 49 prosenttia enemmän rahaa kuin vuotta aiemmin
  • Vuonna 2008 39 prosenttia yli 15-vuotiaista kertoi tehneensä ostoja Internetin kautta, vuonna 2009 luku oli jo 54 prosenttia
  • Verkko- ja muun etäkaupan osuus noin 4 prosenttia koko Suomen vähittäiskauppamarkkinasta (Kasvu on merkittävä, sillä edellisvuonna luku oli vain 2,6 prosenttia)
  • Tavallisin tilaustapa etäkaupassa on Internet (Peräti kahdeksan kymmenestä etäostajasta tekee tilauksensa Internetin kautta)

TNS Gallupin mukaan yli 2,6 miljoonaa suomalaista on käynyt verkko-ostoksilla vuonna 2009. Shoppailuun on käytetty 4 miljardia euroa. Näistä miljardeista joka neljäs euro päätyi ulkomaille. Kotimaisten verkkokauppojen haasteiksi on aikaisemmin mainittumuun muassa huono asiakaspalvelu ja liiallinen luottamushakukoneiden voimaan. Julkaisijat laajentavatkin nyt verkkokaupan näkyvyyttä hakukoneiden ulkopuolelle, jossa kuluttajat viettävät valtaosan ajastaan. Käytännössä tämä tarkoittaa

  • Sosiaalisen median sivustoja (Facebook, MySpace, ym)
  • Keskustelufoorumeita
  • Blogeja
  • Ym..

Mielenkiintoisia tuloksia. Jos sinä et vielä markkinoi verkossa, suosittelen hyppäämään junaan nopeasti. Jos toimit kansainvälisillä kilpailluilla markkinoilla, taitaa juna mennä jo liian lujaa..

Internet-markkinointi on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) todella intensiivistä ja nopeatahtista täsmämarkkinointia. Me markkinoimme päivittäin amerikkalaisten mainosverkkojen tuotteita Pohjois-Amerikan ja Ison-Britannian markkinoilla, ja siellä muutaman päivän odottelu on liikaa. Kun partnerilta tulee viestiä että ”XYZ offer now available, high payouts, target demographics…”, on toimittava saman päivän aikana. Emme kommunikoi sähköpostin avulla vaan poikaviestimillä, sillä sähköpostikommunikaatio on jo liian hidasta. ”Traffic Brokerin” työ on verrattavissa päivätreidaukseen jossa työtahti on todella kiivasta.

Vaikka yllä mainittu voi kuulostaa vauhdikkaalta, älä säihkähdä. Kyse on voimakkaasti kilpailluista niche-markkinoista. Täällä kotimaassa Internet-markkinoinnin vaatimukset eivät ole samalla tasolla, mutta uskon että kehityksen suunta on sama. Sen vuoksi on suosittelen hyppäämistä Internet-markkinoinnin pikajunaan nyt heti.


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *