Me Fiercer Mediassa uskomme vahvasti sisältöön ja asiantuntemukseen.
Tykitämme blogiin ja Facebook-sivuillemme faktatietoa ja analyysia jatkuvasti, sekä pyrimme julkaisemaan erilaisia oppaita ja raportteja määräajoin. Uskomme siihen, että auttamalla asiakastamme Internet-markkinoinnin päätöksenteossa ja perusasioiden hahmottamisessa ja jopa tekemisessä, olemme jo pitkällä kaupanteossa.
Yllä mainitun työskentelymallin miinuspuoli on sen työläys. Paitsi, että teemme jatkuvasti lisämyyntiä sekä itsellemme että asiakaillemme, tämän ohessa kirjoitamme ja julkaisemme koko ajan (vieläpä monella eri saitilla). Ei ihme, että Marko nimittää itseään ”työnarkomaaniksi”.
Olemme vanhoja (kilpa)urheilijoita. Erilainen liikunta on yhä edelleen meille paras tapa ”päästää höyryjä” ja tärkeä elämän sisältö muutenkin. Itse olen pyrkinyt nauttimaan yrittäjän vapaudesta ja yrittänyt yhdistää melko mahdottoman yhtälön: yrittäjän duunit, kahden pienen lapsen perheen sekä aktiivisen harrastamisen. Vauhti on ollut ajoittain siis melkoinen. Vaimonikin on yrittäjä, joten arkisen ”rumban” pyörittämisessä riittää työnsarkaa.
PAM – ISKU VASTEN KASVOJA. Hengästyttävä tahti katkesi hyvin yllättäen ja pelästyttävällä tavalla 27. marraskuuta kun oikeassa solislakimossani todettiin verihyytymän aiheuttama tukos (Paget-Shroetter oireyhtymä eli ns. rasitusperäinen syvä laskimotukos)
Verrattain vakava sairastuminen 38-vuotiaana. Vauhti on ollut turhan kova.
Homma on nyt onneksi jo hoidossa, tukos operoitiin Meilahdessa lähes välittömästi. Systeemistäni (veren hyytymistekijät) ei myös löytynyt mitään vikaa. Paras joululahta muuten ikinä tuo tieto! Voi olla, että jatkossa koko asiasta ei ole juuri edes haittaa, paitsi että oikean olkapään kanssa saa olla tarkempana urheillessa. Nyt kuitenkin syödään Marevania eli verta ohentavaa rotanmyrkkyä(sic) kolmen kuuden ajan. Ja on pakko niin sanotusti ottaa iisisti. Hyvä paikka miettiä sitä, mikä on oikeasti elämässä tärkeää ja nauttia muun muassa hyvin rauhallisesta perheen vietosta perheen kanssa. Kliseistä? Kyllä, mutta jokainen vastaavassa tilanteessa ollut varmasti ymmärtää, mitä tarkoitan.
No, ei henkilökohtaisista terveysongelmista sen enempää. Se, mitä oikeastaan halusin sanoa tiivistetysti tässä on: EI SE OLE TODENNÄKÖISESTI NIIN VAKAVAA! Varsinkaan kun työskennellään myynnin edistämisen parissa, ja kyse ei kuitenkaan ei ole aivokirurgiasta, valtamerialusten suunnittelusta tai vastaavista, missä kyse on ihmisten todellisesta terveydestä tai turvallisuudesta.
Me täällä Fiercer Medialla koetamme muistaa tuon asian ensi vuonna taas hieman paremmin. Ja samalla kunnioitamme yhä enemmän niitä, joiden työssä voi olla ihmishengistä kyse. Tulee mieleen esim. HUS:n operoivat lääkärit ja heidän resurssinsa – varmasti kohde, jossa verorahat eivät voi mennä niin sanotusti hukkaan!
Kiitos kaikille blogimme ja FB-sivumme seuraajille, asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluvasta vuodesta. Tonttuillaan taas astetta rennommin ja silti tuottavammin ensi vuonna, ja pyritään keskittymään olennaiseen – jotta pystymme parhaiten nauttimaan myös niistä oikeasti tärkeistä asioista elämässä.
Jouluisin terveisin Fiercer Median tontut!
1 kommentti
Lopettaisitko myyntityön kokonaan? | Fiercer Media & #183;13.12.2012 12:20
[…] Kulunut syksy on ollut meillekin taas verraten rankka. Onneksi ei olla kärsitty sentään veritulpista kuten viime vuonna, mutta erilaista pientä ja hieman suurempaa vastoinkäymistä on taas ollut […]
Kommentointi on suljettu.